tiistai, 22. toukokuuta 2012

A picture is worth a thousand words

Kevään kulkua kuvien muodossa.

Jätin avaimet oven väärälle puolelle, sääli ettei Ruska osannu auttaa, vaikka yritys oli kova.

Hiuksissa oli pinkkiä hetken. Pitäs laittaa uudestaan jossain vaiheessa.

Fun tiem at work!

Pesin Alban suitset. Iso hevonen, iso suu, isot kuolaimet.

Pesin myös Royn.

Ruoho todellakin on vihreempää aidan toisella puolella.

Helinä.

Kävin Glorialla tulostamassa SCREW flaikkuja!

...ja spottasin itseni toimiston seinältä.

sunnuntai, 20. toukokuuta 2012

Turisti

Äitienpäivänä äiti ja täti tulivat käymään upeassa luksuskodissani, koska ne oli varanneet liput johonkin äitienpäiväkonserttiin ja matkasivat sen vuoksi Helsinkiin. Kauhea stressi oli kämpän siivoamisessa, koska äiti on supermegatarkka siivouksen suhteen ja täti vielä 10 kertaa pahempi. Kun asunto oli katsastettu, saatoin äidin keskustaan ja huomasin rautatieaseman muuttuneen kasvihuoneeksi. Koska äiti innokkaana räpsi kuvia kukista ja puista, uskaltauduin itsekin olemaan turisti.
Olihan sitä pakko toivomuslähdettäkin testata, toivomustani en tietenkään voi paljastaa sillä eihän se muuten kävisi toteen!
Steissi oli paljon kodikkaampi tollasena viidakkona, joten ei mua ainakaan haittaa vaikka kukka-asetelmat jäiskin sinne pidemmäksi aikaa.

lauantai, 14. huhtikuuta 2012

11

Mamma tagged me in this quiz thingy, so here we go!


The rules:

1. Post the rules.
2. Post a photo of yourself and 11 random things.
3. Answer the questions set for you in the original post.
4. Create 11 new questions and tag people to answer them.
5. Go to their blog/twitter and tell them you’ve tagged them.




1. What fashion style describes you the best?
What style? XD Well I guess it would be some rock related thing.. Or should I say INSPIRED, isn't that the word ppl always use, so others can't judge the stuff they are doing?

2. Can you go out without make up or are you
the type to touch up your lipstick even when answering the phone? ^^
I can easily go out without make up because I'm super lazy and I hate removing it. I also think it doesn't make my face look any better. Usually when people put their make up on they look amazing, but in my case the effect is more like "well at least you tried" type of thing.



3. Your worst fear?
Hmm I guess it would be a fear of bacteria. I can almost get a panicattack if I have to be in a same space with a person who is very sick.

4. If you could step inside a book and live the
life of the lead character, which would it be and why?

Ah.. difficult. I like LOTR, Harry Potter, Hobitti and such, but the life of the lead character is not very fun and easy in those stories, right?

Pride and Prejudice would be quite good choice, poor girl gets a rich and handsome husband, yay! But when it comes to clothes, food, hygiene, basic activities and the position of women, I'd rather be somewhere else than in 18th/19th century.
So I think I choose Harry Potter anyway, I think our personality is quite similar and I could learn all cool magic stuff!



5. A movie that really touched you?
I say Forrest Gump, because I remember how I thought that it's just a boring and stupid movie but when I wathced it I cried my eyes off. Plus it really is a meaninful story.

6. 5 places on your MUST VISIT list?
There's no such a thing. I don't like travelling, it is too stressful for me. But I'd like to go to New York again or see Grand Canyon and Tokyo was also nice place, because there I wasn't so aware of the fact that I'm abroad all the time. Plus I want to see sakura!




7. A food you hate?
Fish. I absolutely hate fish and all the seafood stuff. Luckily I'm also allergic to fish, so no one can force me to eat it.

8. Are you the type to party all nite every nite
or you prefer a quiet evening in?

Again, I'm lazy and I don't own suitable clothes for partying, so I prefer to stay at home.

9. How do you imagine your life to be in 10 years?
Living with 5 cats which I don't even like, still trying to figure out what I want to do with my life, babysitting my friend's kids to get some extra money and telling them same stories about Tsukicon 2009 about 100 times.




10. Something you never leave the house without?

My keys.

11. Which do you prefer? Countryside or city living?
I don't like driving and I don't even have a license anymore, so that's why city living.


I tag Katrin, Heikki and Ryu DUMDUMDUUUUM! 8D

1. What is your least favorite animal?
2. What is your favorite Disney movie?
3. If you had a new pet, what would you name it?
4. What catches your attention first on a random person?
5. Your favorite fictional character?
6. Name 3 songs you hate the most.
7. If you could play a part in a movie, what part would it be and what would that movie be?
8. If you could change your eye color what would it be and why?
9. Your worst fear? (I want to ask this too because I think it's an interesting question in general)
10. What is your favorite snack?
11. What is your idea of a dream holiday?

aaand only for Katrin:
12. If you could only pick one ride at Disneyland on your vacation, which one would you choose?

maanantai, 9. huhtikuuta 2012

One Lovely Blog



1. Kerro keneltä sait tämän palkinnon.
2. Kerro 7 faktaa itsestäsi.
3. Anna tämä eteenpäin 15 bloggarille/blogille.
4. Älä anna palkintoa sille, jolta sen sait.



Sain palkinnon Pinjalta, kiitän ja kumarran!


Faktoja minusta:


1."Omistan" kissan, vaikka en pidä kissoista.
2. Etsin tällä hetkellä uutta asuntoa.
3. Omasta mielestäni mikään väri ei sovi minulle. Siksi pidän aina mustaa.
4. En ole nirso, olen vaan allerginen tosi monelle asialle.
5. En ymmärrä ihmisiä jotka suuttuvat heti jos tulee ongelma.
6. Inhoan kiirettä.
7. Olen tottunut olemaan yksin ja viihdyn hyvin ihan itsekseni.

Luettelen tähän nyt vain muutaman blogin, mutta eiköhän kaikki joita seuraan ansaitse tämän! Tehkää tuo haaste osuus, jos siltä tuntuu, en pakota. ;D


Tokyo Mon Amour
That's Curvalicious!
Rosa Nitida
miian sivu
Hardcore harangue
paskaa
tanakkalaka
ChenilleWorld


Lisää lukemisen arvoisia blogeja löytyy sivupalkista!

keskiviikko, 21. maaliskuuta 2012

My day

Alotin hiljattain työharjottelun tallilla ja tässäpä vähän osviittaa työpäiväni kulusta. Harmi että kuvat ei kyllä riitä kertomaan, miten kuolettavan raskasta toi homma on. :D


Aamu alkaa tuskasella herätyksellä klo 5:30, jonka jälkeen syön, ruokin kissan, puen ja reippaana huristan Hakunilaan, josta on vielä noin kilsan kävelymatka itse tallille.




Auringonpaisteella tää vielä menee, mut ku sataa räntää ja loskaa ni jes.


Fuck tha Police, olen kapinallinen ja en kierrä ku tulis varmaan puol kilometriä lisää matkaa siitä.




Oon töissä noin kasin maissa ja yleensä sillon aamuheinät on jaettu jo osittain, joten jaan kaurat kaikille hevosille raahaamalla sellasta miljoona kiloo painavaa kauralaaria ympäriinsä.



Kun kaurat on jaettu, lakastaan käytäviltä ylimääräset heinät, siivotaan satulahuoneet ja muut yleiset tilat ja siirrytään aamutauolle, joka on mun ainoa tauko btw. En syö tauon aikana, joten sillon on aikaa vähän kuvailla polleja.






"Minun heinät >:("


Yks ihan mun suosikki poni Hali oikealta puolelta..


..ja sitten vasemmalta. Halilta on silmä leikattu pois, mutta eipä se tunnu menoa haitaavan, saa vaan lisää tekosyitä miksi kesäsin voi juosta aidoista läpi "En mä nähny että se oli siinä"


Taukotila


Juulia koira.


Tauon jälkeen heitetään hevoset ulos ja aletaan putsaamaan karsinoita, joita onki sitten sellaset kivat 40 kappaletta. Jee.


paskaa.


Puhdasta turvetta, joka painaa yhtä paljon ku paskanenki.


Välillä vaihetaan tarhassa olevia hevosia, että kaikki saa olla ulkona ja aika monelle yksärille pitää laittaa toppaloimi. Voitte kuvitella miten helppoa mun on räpeltää se tollasen sotanorsun niskaan. XD




Kun karsinat on siivottu, roudataan niihin valmiiks päiväheinät ja sitte otetaankin pollet sisälle syömään, jaetaan niille melassit ja lakastaan käytävät uudestaan.






Kun kello lyö kaksi, kävelen kilsan että pääsen bussipysäkille ja siitä sitte kotia




Dösärillä huomasin, että taskuun oli jääny kaviokoukku vesikuppien putsaamisen jäljiltä. Kyllä, sitä voi käyttää myös siihen tarkotukseen. :D


Kotona odottaaki taas yks nälkänen suu.




tässä mun mahtava välipala. 8C


Illalla lagaan ja yritän toipua päivän duunista, syön ja meen nukkumaan ..aikasin.. koska joudun heräämään aikasin. Buu.


Tykkään kyllä olla hevosten kanssa ja oon tehny tallihommia koko nuoruuteni, mutta toi muutaman vuoden tauko lukion jälkeen on tehny tehtävänsä. Plus en oo ennen joutunu käymään joka päivä tallilla, eli palautumiseen oli aikaa. Yritän kuitenki jaksaa parhaani mukaan. Katotaan oonko rikkonu itteni kesään mennessä... :'D

tiistai, 6. maaliskuuta 2012

30 days

Ok, ihan ekaks haluun sanoa, että inhoan itse ihmisiä jotka alottaa kuntoilun ja ei sen jälkeen muusta puhukkaan. Yhtäkkiä elämä pyörii täysin sen ympärillä ja muillekkin on kiva huomautella mitä ne tekee väärin omien elämäntapojensa kanssa.

Ajattelin kuitenki, että nyt kun oon jo onnistuneesti vetäny läpi ton Jillianin 30 päivän ohjelman, niin voin siitä jotain kirjottaakkin koska ei ole enää vaaraa että alkaisin joka päivä tilittämään aiheesta.

Siispä.. noh en enää tiedä mistä alottaa, hahah. No alunperin lähin tekemään tota ohjelmaa nimeltämainitsettomasta syystä, en kerro sitä koska se on niin naurettava. XD Mutta ideana oli (ja on edelleen) kiinteytyä ja kasvattaa lihaksia, ei niinkää se laihdutus.

Anygayyys, nyt lähtee, paetkaa te jotka ette ole kiinnostuneita aiheesta!

Level 1, day 1: Tuskaa sanon minä. Vedin sen kokonaan ja jalat tärisi vielä illallaki ja voin pahoin lopetus hetkestä lähtien aina seuraavaan iltaan saakka. Olin myös ihan totaalisen jumissa. Mutta kaks seuraavan päivän treeniä meni jo paremmin ja kun lopulta siirryin kakkos levelille, ni huomasin etten ollu ollenkaa jumissa enää treenien jälkeen.

Level 2, day 1: Ei ongelmaa. Mutta olikohan se kolmos päivä mikä tässä levelissä meinas tappaa. Ei tosin samalla tavalla ku ihan ensimmäinen treeni, mut oli vähän sellanen "en tiedä itkettääkö vai oksettaako" olo sitä tehdessä. :D Mutta sekin meni ohi nopeesti ja muina päivinä oli ihan normaali olo.

Kolmatta tasoo odotin jo kahulla ja en ois millään halunnu siirtyä siihen, mutta minkäs teit. Voin kertoa, että se tuntu tasan yhtä kamalalta, ku miltä se näyttää videolla ja oli eka treeni jollon jouduin pitämään 5 sekunnin tauon, plus tekemään osan liikkeistä helpommalla modilla. 6 päivää siinä meni, että sain lopulta tehtyy kaiken kohtalaisen kunnolla ja ainoo helpotus, minkä edelleenki teen, oli se etten tee miesten punnerruksia ku yhen sarjan ja vaihdan seuraavassa tyttöjen versioon.

En tiiä onko ulkosesti mitään eroa nähtävillä, mutta sisäsesti kyllä huomaan eron. Pelkästään se, että jaksan tehä kolmos levelin jutut hyvin nyt, vaikka alussa suunnilleen sätkin lattialla ja itkin liikkeitä tehdessä, kertoo että kyllä jotain on tapahtunu jossain. :D Mulla on muutenkin paljon energisempi ja parempi olo kun ennen! Kauhee klisee, mutta totta se on.

Mun lihakset ei kuitenkaa ole vielä siinä kuosissa, kun haluan niiden olevan, joten jatkan tota kolmos tasoa vielä hyvän tovin. Onneks mun ruokavalio sentään on ennestään tosi suppea, enkä voi syödä mitään paskaa, niin ei ainakaan tarvii siitä murehtia! Kerranki siitä on jotain iloa.

Huonona puolena joka päivä treenaamisessa on se, että on pakko pestä hiukset aina. Se ei oo kivaa ja kuivattaa hiuksia, mutta suunnilleen uin joka kerta hoitoaineessa kun pesen tukan, että ehkä se pelastaa vähän.

Noniin, tiedän että tästä puhuminen on ärsyttävää, mutta lopetan ihan justiinsa! Sen vielä sanon, että jos joku haluaa kokeilla tota, niin ei imo kannata venailla sitä että tulee fiilis ruveta kuntoilemaan. Koska ei sitä fiilistä tuu kun kerran puolessa vuodessa, mikäli kuntoilua ei ennestään harrasta ja tossa on ideana treenata joka päivä. Tietenki pohjalla pitää olla halu parantaa omaa kuntoa, mutta tarkotanki nyt sellasta että "Nyt ei huvita, teen myöhemmin" ajattelua. Ryhtyy vaan tekemään, halus tai ei, niin huomaa että ei se niin kamalaa olekkaan.

En ite minään päivänä HALUNNU alottaa ton treenin tekoa, etenkään sillon ku olin istunu luokka huoneessa ensin 6h, juossu pitkin kaupunkia asuntonäytöissä sen jälkeen ja syöny viimeeks joskus seittemän aikaan aamulla. Mutta joka päivä kun alotin treenin, olosuhteista huolimatta, niin se oli jopa kivaa. Lisäks sen jälkeen on ihan mahtava fiilis, koska onnistu vetämään treenin läpi ja parantamaan omaa tulosta siinä.

Noniin, nyt en enää mainitse kuntoilua missään tämmösissä paikoissa. u__u
Yritän myös välttää kavereille kertomista, ellei jotain huvittavaa tapahdu. Mun kissa on nimittäin ottanu asiakseen häiritä mun treeniä joka päivä ja eilen se mm. tuli nuolemaan mun korvaa kesken vatsojen teon. :D Että näin.

Lopuksi vielä Snooki, koska zomg se on laihtunu ja näyttää nätiltä!







torstai, 2. helmikuuta 2012

Random babbling

Vaan alle kuukausi sitte kärsin pahasta hiuskriisistä ja kaikki muut, paitsi omat hiukset näytti tosi kivoilta ja hyviltä. Harkitsin värin vaihtamista, vaikka tiesin vallan hyvin, että haluaisin vaaleen takasin heti. Estääkseni itseäni tekemästä virhettä muuttamalla hiusvärini, pyysin Lakalta lainaan mustan peruukin jotta saisin 1. vaihtelua ja 2. kokeilla miltä se tumma tukka taas näyttikään.
Kokeilu onnistu paremmin kun hyvin, sillä vaikka peruukissa ei mitään vikaa ollutkaan, huomasin että blondi tukka on mun juttu ja se sopii mulle parhaiten. Olin aina tosi helpottunu kun otin peruukin pois ja näin omat vaaleet hiukset jälleen. :D

Sen lisäks, että hyväksyin itseni blondina jälleen, huomasin että mun hiukset on kasvanu sen verran että niitä voi sanoa jo pitkiksi. Ei ne vielä mitkään super pitkät ole, mutta hyvällä mallilla ollaan ja en oikeestaan haluais pitää pidennyksiä kovin paljoa enää. Vaikka ite sanonki, niin mun aito hius näyttää (ja tuntuu) atm paremmalta kun mun pidennykset ja ne ei edes ole kovin kuluneet.
Kiitokset tästä parannuksesta kuuluu kyllä Miialle, joka on hoitanu mun hiuksien vaalennukset ja leikkauksen jo jonkin aikaa, ja kertonu mitä hoitoaineita kannattaa käyttää.

Btw, Ryu linkitti yks päivä videon jossa kerrotaan miten hiukset pitäis saada kasvamaan paremmin. En mene vannomaan että ohjeet toimii, mutta video itessään on ihan viihdyttävä.



Näinkin tärkeiden asioiden lisäksi, oon pohtinut tuon mun luona asustavan kissan tilannetta. En vieläkään osaa sanoa pidänkö sen, vaiko en..
En haluais että se joutuu vaihtamaan kotia taas, mutta toisaalta se ei vieläkään tunnu ns. omalta. Se on mukava ja sillä on hauskoja tapoja (kuten telkan kattominen), mutta joku siinä tökkii. En sitten tiedä vaikuttaako asiaan se, että se on yksin ja useimmiten kissatkin kaipaa eläinkaveria taloon.
Olin yhen yön Ryun luona ja kissa otti sen suurena henkilökohtaisena loukkausena, ja kiukutteli seuraavat 3 päivää sen jälkeen. Asiaa ei auttanut se, että olen flunssassa ja en kamalasti jaksais katella turhan takia temppulevaa elukkaa, joka on päättäny vaikeuttaa mun elämistä sen sijaan etta auttais paranemisessa.

"Riehun sohvan alla ja et mahda sille mitään."


yritys ottaa yhteiskuva kissan kanssa epäonnistu. Epäreilua livahtaa pois kuvasta tolla tavalla. :--I


Flunssasta puheenollen, en malta odottaa että toi järkyttävä pakkanen loppuu. Kärsin kylmäallergiasta, joten jos normaalin ihmisen mielestä pakkasessa hengittäminen on lähinnä epämiellyttävää, niin mulle se on tosi vaikeaa ja tuun melkein aina flunssaan koska en kestä kovaa kylmyyttä ollenkaan. Helsingissä asumisessa on se hyvä puoli, että meri on sen verran lähellä, joten ilma ei ole pakkasellakaan niin kuivaa mitä muualla olis. Ennen jouduin aina laittamaan patterille märkiä pyyhkeitä, jotta pystyisin hengittämään edes sisällä normaalisti.

näytän tältä talvisin 24/7


Tässäpä kaikki tällä kertaa, nyt voisin jatkaa sisällä lagaamista ja ehkä tehä jotain syötävää itelleni.